perjantai 28. syyskuuta 2012

I love your blog!



Kiitos alotoffun ja ihana Shere tästä tunnustuksesta!



Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä bloggaajaa (linkin kera) keneltä tämän sait.
2. Anna tunnustus viidelle suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin. :)

Tuittu ja Mimosa ylpeänä esittävät, 5 seuraamaamme ihanaa blogia:

1. Papu ja Murmis (Jos edes kynnet)
2. Belegwen (Nail art by Belegwen)
3.Teanna (Teannan oma paikka)
4. Vanquish (Rakkaus kynsiin)
5. Bambi (Bambi likes to Polish!)



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Talvi on tulossa


No ehkei talvi ihan vielä ole täällä, mutta syksy on! Silti onnistuin jo elokuussa tekemään kauniit talviset kynnet.

Winter is coming

Pohjalla on kaksi kerrosta China Glazen Icicle lakkaa, joka on kauniin hopeanhohtoinen metallilakka. Kynnenpäihin käytin puolestaan OPIn Crown Me Already! -lakkaa, jossa on pientä hopeista glitteriä ja isompia kahdeksankulmaisia hopeaglitter palasia.



Tykkäsin näistä kynsistä tosi paljon! Näistä tulee mieleen jää ja lumi. Isommat glitterpalaset toivat mukaan myös erilaista tekstuuria, joka aina tietyistä kulmista katsottuna toi jotain ekstraa.




Hauska fakta: Tein nämä kynnet paria päivää aikaisemmin, kun Tuuli Petäjä voitti Olympialaisissa hopeaa! Kuuntelin voitokkaana päivänä Petäjän haastattelua, jossa tämä kertoi että oli käynyt lakkauttamassa kyntensä aikaisemmin päivällä kultaisiksi. Kynsisalongissa oli samaan aikaan ollut Ukrainan purjelautailija, joka kertoi, että neljä vuotta aikaisemmin Beijingissä hän oli lakannut kaikille purjelautailijatytöille kynnet ennen kilpailua.
Awww

maanantai 24. syyskuuta 2012

Hyvästi jää kesä

Elokuussa mulle tuli kova kiire kesälakkojen käyttössä. OPIn jellylakat (tai sorbetit, miten OPI kutsuu niitä) tuli kummatkin kynsille samaan aikaan. Nyt ei enää ole kesä, mutta kesän muistoksi tämmönen pikamanikyyri.

Nimettömissä on kaksi kerrosta OPIn Guy Meets Gal-Veston korallin väristä jellyä ja muissa sormissa on kaksi kerrosta marjaisaa Do You Think I'm Tex-y? -lakkaa. Kummatkin lakat kuuluvat viime vuoden Texas (kevät-kesä) kokoelmaan. Jelly on koostumukseltaan ohut, eikä sen ole tarkoituskaan olla peittävä. Nail line kuultaa näissä läpi. Kynsilakkaa poistaessa huomaa toisen jellyille tyypillisen piirteen, se tuntuu hyytelömäiseltä. Läpikuultavuuden takia näistä tulee mulle niin mehujää mieleen.



Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- OPI Do You Think I'm Tex-y?
- OPI Guy Meets Gal-Veston
- Seche vite


perjantai 21. syyskuuta 2012

Giggles, oohs and awe

Vuosia tuli tässä taas lisää mittariin ja sen kunniaksi kynsille pääsi suuri lakka-rakkauteni: Deborah Lippmanin Glitter In The Air. Näin kyseisestä ihanuudesta kuvan parisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen unelmoinut tästä kaunokaisesta. Kesällä Tuittu kävi Tukholmassa ja osti sieltä muutaman Lippmanin lakan ja niin vihdoin sainkin tämän kaunottaren:


Ihana, ihana hailakanminttuinen (värien kuvailu taas huipussaan....) lakka, jossa on erikokoisia hopeaisia, vaaleanpunaisia ja vaaleanturkooseja glittereitä. GITA ei ole itsessään peittävä, vaan enneminkin jelly, joten laitoin pohjalle kaksi kerrosta China Glazen Re-Fresh Mintiä. Tämän päälle kaksi kerrosta GITAa, vaikka yksikin olisi riittänyt. Ja koska lakka on jelly, niin pintaan tuli ihana kiilto.

En vain onnistunut ottamaan kunnon kuvia, joten suosittelen googlaamaan Glitter In The Airin oikean käsityksen saamiseksi!

Nyt minulla on jo kolme DL-lakkaa (kaikki hankittu Tuitun ansiosta):

Across the Universe, Stairway to Heaven, Glitter in The Air


Seuraavaksi yksi osa ihanan blogisiskon lahjasta:



Butter Londonin Tart With A Heart. Ihailimme Tuitun kanssa Butter Londonin lakkoja yksi päivä, ja ihastuin (muun muassa) tähän lakkaan. Ihana monivärinen kultaglitter. En malta odottaa, että pääsen käyttämään sitä!

Loppuun vielä pitkään odotetut ostokset. Onko mitään parempaa kuin kun kaksi lempiasiaa yhdistetään?  Nyt on nimittäin yhdistetty (taas) Disney ja kynsilakka. Taisi olla viimevuonna kun Disney teki Princess Designer collectionin, johon kuului muun muassa prinsessa-lakkoja. Tänä vuonna vuorossa olivat pahikset!




Cruella De Vil, Lumikin paha kuningatar, Pahatar, Gothel (Kaksin karkuteillä), Herttakuningatar ja Ursula saivat omat lakkansa:



Tulemme esittelemään kaikki lakat blogissa myöhemmin
edit// Tilattiin Amerikan dineystoresta mutta nyt näitä saa myös brittien disneystoresta


Ja loppuun vielä ISO KIITOS kaikille lukijoille, sillä tällä viikolla meni 50 lukijan raja rikki!! waaaau! Kiitos mussukkaiset!! :DD

torstai 20. syyskuuta 2012

Kissojen yö

Miau!

Kävin Mimosan ja poikaystäväni kanssa Korkeasaaren Kissojen yössä. Minulle ja poikaystävälleni tämä oli jo kolmas kerta, Mimos oli ensimmäistä kertaa mukanamme. Kissanomisajana isotkin kissat ovat lähellä sydäntäni. Ne ovat upeimpia olentoja maan päällä. Eniten pidän lumileopardista ja manulista. Lumileopardi on niin jumalaisen upea, mutta manuli on niin sympaattinen. Näimme jokaisen kissan erittäin hyvin ja jopa pikkupandan leikkihepulin. Ne saivat minut niin onnelliseksi. Eläintarhavierailu on myös minun hyväntekeväisyyttä. Siellä kerättiin varoja Amurin kissapetojen suojelemiseksi. Leopardeja siellä on luonnonvaraisena enää noin 35-40 yksilöä.

Kynnet sovitin tietysti kissapetojen mukaan. Nimettömiin käytin China Glazen Nälkäpeli -kokoelman Riveting -lakkaa. Sen päälle leimasin tiikerinraitoja Konad laatasta m57. Muihin kynsiin leimasin leotäpliä samasta laatasta OPIn Be a Dahlia Won't You? lakan päälle. Kummatkin ovat niin upeita shimmer / glass fleck lakkoja. Peukaloon leimasin vielä karjuvan ison kissan naaman Shine ur nail laatasta OB-J.




Pinssi 2010

Kassi 2011

Pinssi 2011

l


Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- OPI Be a Dahlia Won't You?
- China Glaze Riveting
- Konad musta
- Seche vite



Kassi 2012

titiMadamin koru, Kissojen yö


Vielä lopuksi kissaihmisenä haluan levittää tätä runoa. Toivon, ettei kukaan lukijoistani ole syyllistynyt tähän rikokseen. Pitäkää huoli kissoista!

Älä ota kesäkissaa

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin. Älä ota kesäkissaa!

(Runon lähde)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Konad laattojen säilytys



Muutkin kuin minä ovat varmasti tuskastuneet leimauslaattojen säilytysongelmiin. Löysin netistä hyvän vinkin ja marssin oikopäätä Akateemiseen Kirjakauppaan. Sieltä ostin tämän käyntikorttikansion (3,90e). Tässä on paikka 120 kortille eli leimauslaatalle.  Muovitaskuihin mahtuu Konadin ja Bundle monsterin laatat ja muut saman kokoiset. Magno nailsin laatat ovat valitettavasti aivan liian isoja. Mulla niitä toisaalta ei ole kovin montaa, niin niitä voin vielä säilyttää vanhaan tapaan, pinossa.





Nyt on Konadit ja Bundlet numeroidussa järjestyksessä ja siististi selattavissa. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä Mimaxilta tilaamiani OB -laattoja. Eikä mennyt kansio vielä täyteenkään! Olen tosi tyytyväinen tähän järjestelyyn. Aiemmin siitä isosta pinosta oli aika hankalaa löytää haluamaansa laattaa, ja jos ei tiennyt mitä etsi, niin oli tosi työlästä selata ne kaikki läpi. Miten te säilytätte leimaustarvikkeitanne?

maanantai 17. syyskuuta 2012

Brave!

Heipparallaa!

Kävimme Mimosan kanssa katsomassa Disney Pixarin Brave -elokuvan pari viikkoa sitten.Pidin siitä kovasti, sillä se oli niin herttainen ja hauska. Pystyin niin samaistumaan päähenkilöön, prinsessa Meridaan. En halua paljasta mitään siltä varalta, ettei joku ole vielä nähnyt elokuvaa. Suosittelen kyllä lämpimästi.




Kynsiin halusin laittaa jotain teemaan sopivaa. Elokuva sijoittuu historialliseen aikaan, selvästi Skotlantiin, joten ajattelin sitten kelttejä. Päädyin a englandin lakkaan Saint George, joka on upea vihreä lakka holopartikkeleilla. Nimettömät lakkasin China Glazen Devotion -lakalla. Käytin Devotionia myös leimaukseen. Oli muuten vaikeaa löytää leimauslaatoista kuviota, joka sopisi kelttiläiseen teemaan. Päädyin sitten tällaiseen koukeroon Konadin laatasta m15. Nimettömiin asettelin Merida -waterdecalit. Ne ostin Ebayn kautta. Samalta myyjältä mulla on useampia erilaisia Disney -decaleja. Nämä ovat muuten ihan täydellisiä, mutta aavistuksen verran liian paksuja. Kuvan reunat jäävät ikävästi näkyviin ja menevät helposti ruttuun. Päätin sitten ovelasti rajata kuvan Saint Georgella. Se tietenkin lähti vähän käsistä. 




Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- a england Saint George
- China Glaze Devotion
- Seche vite

" Some say fate is beyond our command, but I know better. Our destiny is within us. You just have to be brave enough to see it. " - Brave

torstai 13. syyskuuta 2012

10. Päivä: Liukuväri

Mimosan kynnet:

Oli kiva päästä haasteen kymmenentenä päivänä taas liukuvärjäilemään. Lopputulos ei onnistunut ihan niin hyvin kun olisin toivonut, sillä värit eivät vaihtuneet niin saumattomasti kuin olin suunnitellut, mutta hienot näistä silti tuli!



Pohjalla A-Englandin Galahad (joka oli viihtynyt kynsissä jo muutaman päivän ennen tätä "tuunausta"). Kärjissä puolestaan A-Englandin St. George joka on lumoavan kaunis hololakka. Usein tuijotin vain kynsiäni mesmeroituneena ja ihailin tätä lakkaa.

Lopputulos muistuttaa mielestäni järveä, joka hiljalleen syvemmälle mentäessä muuttuu tummemmaksi ja ehkä uhkaavammaksikin. (olenpas runoilevalla tuulella :P )


<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<

Tuitun kynnet:

Nämä on mun ensämmäiset liukuväri-kynnet ever! Butterfree -manikyyrin tein vasta näiden jälkeen. Ensin lakkasin kynnet OPIn Pink Fridaylla. Sitten töpöttelin sienellä kynsiin lisää Pink Fridayta sekä OPIn If You Moust You Moustia sekä Kiss Me On My Tulipsia.  Oli muuten tosi kivaa.

Kuvassa mun etusormen kynnen kärjessä ei sitten ole kulumaa, vaan puuteria. Taisin rapsuttaa vähän poskea kuvauksen yhteydessä. Lisäsin lopuksi vielä nimettömiin China Glazen Techno -glitterlakkaa. Siinä nuo isot glitterit vat hologlittereitä mikä ei pilvisen sään vuoksi mitenkään näy.




Käyttämäni lakat:
 - OPI Natural Nail S.
- OPI Pink Friday
- OPI If You Moust You Moust
- OPI Kiss Me On My Tulips
- China Glaze Techno
- Seche vite

Tämä olikin sitten haasteen tämän erän viimeinen. Seuraavaksi tulossa ihan muita juttuja mm. Brave -elokuvakynnet, Konad-laattojen säilytys -esittelyä ja Amerikasta kotiutuneita uutuuksia. 

Mitkä olivat haasteen ensimmäisen osan parhaimmat kynnet?

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

9. Päivä: Sateenkaari

Tuitun kynnet:

Innostuin aika paljon Mavalan kesäväreistä.  Kaikissa muissa sormissa paitsi peukaloissa on tämän kesän värejä, vasemman käden peukalossa violetti lakka on viime kesän kokoelmasta ja oikean käden peukalossa on kamalan ruma vaaleanpunainen.

En hirveästi pitänyt tästä manikyyristä. Taisin pilata sen leimaamalla Konadin valkoisella  Bundle monster laatasta BM-201 sateenkaaret. Ne eivät tulleet ihan ehjinä. Kärkiin laitoin Goshin hippu/ flakielakkaa Rainbowta alleviivaamaan vielä tätä teemaa. Skittles -kynsistä pidän, ja näistä lakoista, mutta nämä olivat peräti päivän mun kynsillä. Pidempää en niitä jaksanut. 


Vielä pari sanaa peukalon Blush Pink -lakasta. Kuva on epätarkka, mutta voisitte järkyttyä paremmasta kuvasta. Lakka on ihan pyllynvärinen. Ei ainakaan sovi mun ihonväriin ollenkaan. Ihan kun mulla ei olisi edes kynttä vaan pikkuinen peppu mun sormenpäässä. Kipeä, punoittava peppu. Lakalle olen jo löytänyt uuden kodin.

Kamala Blush Pink

Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- Mavala 182 Fresh Melon
- Mavala 179 Lemon Cream
- Mavala 183 Pistachio
- Mavala 181 Blue Mint
- Mavala 170 Touch of Provence
- Mavala 157 Blush Pink 
- Konad valkoinen
- Gosh Rainbow
- Seche vite

<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>


Mimosan kynnet:

Raaaainbows!

Näihin kynsiin lähdin väriteemalla. Halusin sateenkaaren värit kynsiini, ja aika nopeasti hahmottui tämä idea:


Nail Art -siveltimellä vedin yksitellen kaikki raidat pituussuunnassa. Päälle vielä Seche Viteä ja sateenkaarikynnet olivat valmiit!

Käytetyt lakat:
China Glaze: Poinsettia (punainen)
China Glaze: Papaya Punch (oranssi)
Maybelline: Urban Lemon (keltainen)
China Glaze: Holly-Day (vihreä)
China Glaze: Electric Beat (sininen)
Maybelline: Dark Plum (violetti)



Olivat kyllä mun mielestä tosi kauniit.

tiistai 11. syyskuuta 2012

8. Päivä: Metalli

Mimosan kynnet:

Jälleen kerran linjalla yksinkertainen on kaunista.
Kahdeksatta päivää varten tartuin Goshin Frou-Frouhun. Omistan Goshilta vain kaksi lakkaa, tämän ja Rainbown.



Frou-Rrou on siis vaaleanpunainen metallilakka. Olen useasti käyttänyt tätä leimailuihin, mihin se sopii mainiosti, kunhan ei odota liian peittävää lopputulosta. Nämä kynnet halusin taaa jättää ilman koristeluita, koska kyllä niitä koristeluja ehtii tehdä haasteen myöhemmässä vaiheessa.

Fun Fact: Ostin muuten tämän lakan samana päivänä kun Monacon ruhtinas Albert ja Charlene menivät naimisiin

<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>


Tuitun kynnet:

Ennen kun olin ostanut kynsien leimaamiseen Konadin stamperi-setin, olin ostanut tämän Konadin laatan. Käytin sitä nyt vasta ensimmäisen kerran, koska odotin sitä oikeaa sinistä tämän kanssa. Tämä lakka ei ollut sellainen kuin alunperin suunnittelin käyttäväni, mutta ideana mielestäni tosi kiva.

Tallinnan Kaubamajasta ostettu Alessandron magneettilakka on väriltään metallisen tummansininen. Tämä on mun toinen magneettilakka (ensimmäinen oli äidin Lancome) ja yksi mun lemppari magneettilakoistani.  Mun kynnet ovat ehkä vähän turhan kaarevat magneeteille, sillä kuviot eivät tule aina niin hyvin. Alessandron magneetit ovat onneksi myös kaarevia. Niissä on mahtava pidike, joka helpottaa sitä, ettei tulisi (niin usein) tökättyä kynteen magneetilla. Muistakaa, ettei magneettia saisi puhdistaa asetonisella kynsilakanpoistoaineella. 




Kuvion leimasin Konadin laatasta m27 Konadin valkoisella leimauslakalla. Mimosa on myös käyttänyt tätä laattaa ihanissa Atlantis -kynsissään.




Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- Alessandro sininen magneettilakka
-  Konad valkoinen
- Seche vite



Pari kertaa magneetti osunut kynsiin...


maanantai 10. syyskuuta 2012

7. Päivä: Mustavalko

Tuitun kynnet:

Yy kaa koo, yy kaa koo. Pingviinit on täällä jo.

Mustavalkoisuus on niin mun juttu. Voisin pukeutumisessa luopua kaikista muista väreistä. Ainakin jos joskus sallitaan ripaus pinkkiä ja laivastonsinistä. Pidin niin kovasti niistä mun pöllökynsistäni, joten toteutin samalla tekniikalla "pinniinit" (Tuittu 4v). Oli kyllä vaikeaa valita, kun mulla oli niin monta ideaa mustavalkoisiin kynsiin.

Ensin lakkasin kynnet mustiksi OPIn Lady In Blackilla. Sitten laitoin mahat valkoiseksi OPIn My Boyfriend Scales Walls (mahtava nimi!) harmahtavan valkoisella lakalla, joka on kevään Spiderman -kokoelmasta.

Silmät, nokat ja räpylät tein dotting toolilla Maybellinen huonolla ja rasittavalla Urban lemonilla. Lakatessa huomasin, että mun Kiss nail art lakalle oli käynyt köpelösti. Suti oli jäänyt jumiin pullon kaulaan ja irronnut korkista. Löysin onneksi jonkun oudon ranskis-lakan, jota pystyin käyttämään silmiin.











Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- OPI Lady In Black
- OPI My Boyfriend Scales Walls
- Maybelline kelttu
- joku ikivanha valkku
- Kiss nail art musta
- Seche vite

Kiss nail art lakan kohtalo ja outo vanha ranskislakka



<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>



Mimosan kynnet:

Mustavalkoisesta tulee jotenkin syksyinen/talvinen olo. Siksi en ollutkaan hirveän innostunut haasteen seitsemännestä päivästä.

Sitten keksinkin käyttää uutta OPIn Don't Touch My Tutu! -lakkaa! Kyseessähän on läpikuultava valkoinen jellylakka. Lakkasin sillä kaikki kynnet ja voilá Valkoinen väri on hanskassa!

Seuraavaksi ajattelin kokeilla vapaakädellä tehtyjä epämääräisiä koristeluja.

Vedin jokaiseen kynteen kolme mustaa viirua Kissin Nail Art koristelulakoilla.
Tuntui kuitenkin, että jotain pitäisi vielä tehdä, joten vedin kolme valkoista viirua mustien viirujen väliin. Ja koska glitteriä kaivataan aina, tein neljä hopeagliotter viirua ja lopuksi laitoin vielä holotähden kruunaamaan koko komeuden. Päälle vielä kerros Seche Viteä.



Tykkäsin kyllä kynsistä. En Normaalisti tee mitään tämän kaltaista, joten nämä olivat mukavaa vaihtelua. Välillä tuntui, että on tekokynnet, koska koristelut näyttivät minusta semmoisiltä, mitä usein tehdään tekokynsien kanssa



Käytetyt lakat:
OPI: Barre My Soul
Kiss Nail Art: musta, valkoinen, glitterhopea
                      


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

6. Päivä: Violetti

Mimosan kynnet:

Ja Picasa/Blogger ilmeisesti inhoaa näitä kynsiä, sillä en saa millään kuvia käännettyä oikein päin. Olen monta kertaa monena päivänä yrittänyt saada tätä kääntymään, mutta kun ei niin ei.


Tänään siis violetit kynnet, joihin "taiteilin" yksinkertaisen sudenkorennon.

Pohjavärinä on OPIn Planks A Lot, jota sain nyt käytettyä ensimmäistä kertaa kunnolla kynsissä, jei!

-Sudenkorennon vartalon tein ruskealla OPIn Suzi loves Cowboysilla.
-Siivet China Glazen Passionilla

ja "keskivartaloon" laitoin kaksi liilaa strassia.

Ideanhan näihin kynsiin sain The Nail Buffilta, muistin vain, että sudenkorento olisi ollut yksinkertaisempi, joten en nähnyt niin paljon vaivaa omani tekemiseen. Seuraavalla kerralla teen kyllä tyylikkäämmät sudenkorennot...


<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>

Tuitun kynnet

Tiedetään, tiedetään. Sanoin antavani luvan itselleni koristella nimettömät vain, mutta mä innostuin. Kynsillä on a englandin kaunis creme -lakka Guinevere. Merkistä olen tehnyt esittelypostauksen ja lakka on jo näkynyt Mimosan kynsillä

Kerron yhden jännän jutun tosta mun Konadin leimauslakasta. Ostin sen värikoodilla suklaa. Haaveilin tekeväni ihanat itämaiset kynnet ruskeilla leimauksilla. Kokeilin sitten lakkaa ensin äitini kynsiin ja huomasin,että se onkin violetti. kaunis violetti kylläkin. Se niistä mun itämaisista kynsistäni. Pullossa nämä kaksi, violetti ja suklaa näyttää melkein samalta, inhimillinen erehdys siis lähettäjältä. 

Leimasin kokokynnen kuviot XL- C laatasta ( Mimaxilta ostettu). Kuviot ovat matalammat kuin Konadin, joten lakka kuivahtaa siihen nopeammin. Käytin XL -stamperia, ja kuva meni kynnelle vähän vänkyräksi. Ei se oo niin justiinsa. Vai?




Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- a england Guinevere
- Konad liila
- Seche vite

lauantai 8. syyskuuta 2012

5. Päivä: Sininen

Tuitun kynnet

Mua niin naurattaa tää meidän blogin OPI ja China Glaze painotteisuus. Mä olen se OPIn uskollisin fani. Jälleen kerran siis kynsillä OPIa, The Amazing Spiderman kokoelman upea sininen metalli, Into The Night. Levittyvyys oli huippua, peitti täydellisesti kahdella kerroksella. Superkiiltävä ja kimalteleva, siis aivan taattua OPI laatua.  Kynnellä näkyy aavistus purppuraa. En raaskinut koristella tätä kaunotarta, kun pidinkin lakkaa vain pari päivää.

Auringossa

Varjossa



Käyttämäni lakat:
- OPI Natural nail S.
- OPI Into The Night
- Orly Glosser



<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>

Mimosan kynnet

Eli jos Tuittu käytti tähän päivään OPIa, käytin minä China Glazea! (pysyypähän tasapaino)

Tänään vuorossa China Glazen Electric Beat. Nätti, sininen cremelakka.




Piristykseksi laitoin vielä päälle OPIn Servin' Up Sparklea (Tulihan se OPI tähänkin lakkaukseen)


Kivat ja yksinkertaiset.  

perjantai 7. syyskuuta 2012

4. Päivä: Vihreä

Mimosan kynnet

Vihreitä lakkoja en oikeastaan omista, niitä on laskutavasta riippuen kaksi tai kolme. Jotenkin vihreä ei vain ole juttuni. Models Ownin Golden Green kuitenkin löytyi kokoelmistani käyttämättömänä, joten se sai kunnian koristaa kynsiäni haasteen neljäntenä päivänä.



Lakka levittyi yllättävän hyvin, sillä jotkut muut Beetlejuicen kokoelman lakat ovat olleet melkein painajaismaisia levittää.

Lakka oli oikeastaan mukava yllätys, sillä pidin näistä kynsistä yllättävän paljon. Välillä tuntui, että katsoin jonkun muun kynsiä, niin harvoin tulee vihreää lakkaa käytettyä. Tekeekin välillä hyvää mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle, vaikka kyse onkin "vain" kynsistä.


<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>

Tuitun kynnet

Olen täysin samoilla linjoilla Mimosan kanssa. Vihreä ei ole mun juttu (keltaisen ja oranssin lisäksi). Mulla on ihan vain muutamia vihreitä. Mutta tämä kullanvihreä duocrome, OPIn mahtava Just Spotted The Lizard, sai kunnian olla mun yksi harvoista vihreistä. Pullossa väri näkyy pronssisena, kultaisena, vihreänä ja sinisenä. Kynnellä valitettavasti itse erotan vain vihreää ja kultaa. JSTL on tämän kevään The Amazing Spiderman -kokoelmasta. Nörttityttö kiittää OPIa ihanasta yhteistyökumppanista. Lakalla on fantastinen nimi, eikö?

Kaksi kerrosta riitti hyvin ja koostumus oli hyvä. En jaksanut koristella mitenkään. (Oikea syy: Leimauslakan korkki oli jumissa ja kynnet märät.) Myöhemmin se jo unohtui.









Käyttämäni lakat:

- OPI Natural Nail S.
- OPI Just Spotted The Lizard
- Orly Glosser

torstai 6. syyskuuta 2012

3. Päivä: Keltainen


Tuitun kynnet:

Mulla on vaan kolme keltaista lakkaa: yksi Maybellinen, joka on ihan Hullujen Päivien keltainen, Rimmelin tuoksulakka Lemon drop ja Mavalan kesäuutuus. Ajattelin, että tuoksulakka olisi kivoin. Ja yäk. Lakkaa oli kolme kerrosta ja yhä raidallinen. Onneksi kuitenkin kuivui aika nopeasti. Kuivuttuaan se tuoksuu sitruunalta eli niille sitruuna Pez-karkeille (ihania lapsuuden muistoja). Kynnet sa kyllä tunkea melkein nenään, että tuoksun erottaa. 

Kävi vähän köpelösti, kun ajattelin laittaa päällyslakaksi Orlyn Glosseria. No mutta se kun on sellanen haalean sinertävä, niin se näkyy keltaisen päällä muuttaen sen ällövihertäväksi. Jouduin sitten laittamaan leimailun päälle aluslakkaa. Olin poikaystäväni luona, eikä mulla ollut muuta päällyslakkaa mukana. (Enkä hiffannut olla jättämättä leimailua ilman mitään suojaa.) Sehän tietenkin levitti kuviota pikkasen. Lopputulos oli niin hirveä, että uusiksi meni.

Seuraavaksi siirryin Mavalan Lemon creamiin. Ruttasin kynnet heti ja aloitin alusta. Sitten tuli ilmakuplia ja karvoja. Ei voi mitään. Lemon cream oli myös hirveä levittymään. Tässä on kolme kerrosta. Väriltään se on kyllä kaunis vaaleankeltainen hennolla shimmerillä. Halusin käyttää Fab ur nailsin Fun 1 laattaa ja valitsin sieltä bellsproutin. Tai ainakin mun mielestä se on selvä Bellsprout, vaikka sillä onkin ylimääräinen lehti päässä (EDIT: kävi ilmi, että lehtihahmo onkin pelistä plants vs zombies). Leimasin sen Konadin vihreällä.




 Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail Strenghtner
- Mavala Lemon cream
- Konad vihreä


 <><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>

Mimosan kynnet

Täältäkään ei löydy montaa keltaista lakkaa. Ja taitaapi olla niin, että ainoat keltaiset lakkani ovat Maybellinen "kelttu" Urban lemon (eli sama mikä Tuitulla), Konadin leimauskeltainen ja China Glazen Lemon Fizz. 



Kynsille siis päätyi Lemon Fizz, joka on nätti banaaninkeltainen lakka. Ja koska paria päivää aikaisemmin posti oli tuonut mukanaan Bundle Monsterin uuden laattasetin, leimasin Konadin keltaisella leimauslakalla hymynaamoja laatalla 304.

Kaikkien kynsien pohjaväri siis on tuo banaaninkeltainen, mutta aksenttisormeen on leimattu eri kuviolla kuin muihin (eli hymynaamojen "negatiivikuvalla").

Ihan metkat kynnet tuli. En kyllä usko enää käyttäväni noita hymynaamaleimoja mutta never say never ;)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

2. Päivä: Oranssi

Mimosan kynnet

Oranssit kynnet! Suunnitelmissa olisi pitää nämä "värikynnet" kohtuullisen yksinkertaisina ja sitten haasteen myöhemmässä vaiheessa aloittaa kunnon koristelut :).



Näissä siis pohjalla Essien Tart Deco. Lakka ei nyt varsinaisesti ole oranssi, joten lisäsin päälle vielä kerroksen Nfu Oh 49-lakkaa, joka antoi kivan pinnan lakkaukselle.


Rakastan tätä "Nufun" lakkaa. pullossa väriskaala ulottuu oranssista ja keltaisesta vihreään ja jopa vaalean liilaan! Kynsillä en tosin ole onnistunut vaaleanliilaa näkemään, mutta vihreä ja oranssi välkähtelevät kauniisti. Oranssit flakiet eli lastut/hiput tuovat tosi kivan metallisen hohteen. Hohdetta on vain todella vaikea valokuvata, enkä siinä ole onnistunut :(. Mutta uskokaa, kun sanon, että nämä kynnet näyttävät luonnossa tosi kivoilta :).


<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>

Tuitun kynnet


Oranssi ei oikeen ole mun juttu. Se on musta nätti väri, mutta ei pue mua niin hyvin kuin kylmemmät värit. Tunnetusti oranssit lakat ovat vähän hankalia koostumukseltaan. Niin on myös OPIn Atomic Orange. Se on kyllä mun lempioransseja. Laitoin sitä kolme kerrosta ja Seche viten päälle. Jostain syystä AO on vähän huono kuivumaan ilman apua. Kaiken huipuksi mun Seche alkaa olla vähän paksuuntunut, että sekin leviää huonosti ja ehti kuivahtaa epätasaiseksi. Tulee ihan ikävä niitä kauniita ja helppoja Minni-kynsiäni.

Mä en millään malta olla tekemättä koristeluja kynsiin, joten luovutin ja annoin itselleni luvan tehdä nimettömiin jonkun jutun kaikkiin näihin ekojen päivien haasteisiin. Nyt kun tuli ne uudet Bundle monsterin laatat, päätin kokeilla kokokynnen appelsiinikuviota (BM-308). Musta se on hauska sanaleikki, kun oranssi ja appelsiini ovat englanniksi kumpikin orange. Aluksi leimasin Konadin shimmer-oranssilla, ei näkynyt. Sitten päälle keltaisella. Ihan hauskahan toi on, mutta halusin heti seuraavana päivänä tehdä uudet.




Tuitun kynnet


Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- OPI Atomis Orange
- Konad keltainen
- Seche vite

Kuvan otin keskellä kaupunkia. Arvatkaa vaan kuinka paljon mua tuijoteltiin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...