tiistai 29. tammikuuta 2013

OPI Shim-Merry Chic

Nämä ovat ensimmäiset kynnet, jotka tein "kynsimasennukseni" jälkeen. Leimailu taas onnistuu ja elämä hymyilee. Tai ainakin minä kynnet nähdessäni. Tulee mieleeni "tukka hyvin, kaikki hyvin." Uskon, että monella kynsiharrastajalla vastaava lause on kynnet hyvin, kaikki hyvin.

Muodin, vaatteiden ja kynsilakkojen kanssa mulla on ainainen ongelma. Muotilehtiin tulee niin aikasin uudet sesongin tuotteet ja värit, että on todella vaikeaa keskittyä hetkeen. Keväällä ostin muutaman syksyisen lakan, ja haaveilin sitten syksystä. Käyttäisin niitä silloin, sanoin itselleni. No arvatkaa käytinkö? En tietenkään. Silloin haaveilin joulukynsistä. Nyt mulle jäi tekemättä muutamat syksykynnet, joulukynnet ja talvikynnet. Ei ole helmikuukaan vielä, mutta suunnittelen jo kevätkynsiä. 

Olen kyllä vihdoin alkanut hahmottaa mikä on mun "kynsityyli". Pidän kaikista eniten creme -ja glitterlakoista. Jostain syystä shimmerit, vaikka ovatkin todella kauniita, ovat ongelmallisia. En oikeen raaskisi koristella niitä paljoa, mutta itsekseen ne sitten tuntuvat kuitenkin tylsiltä. Cremelakat näyttävät mun mielestä niin kauniin hienostuneilta itsekseen ja toimivat parhaiten nail artissa. 

Tein kerran Tallinnan, Kaubamajasta tämän uskomattoman löydön. OPIn Shim-Merry Chic on vuoden 2009 Holiday Wishes -kokoelman upea ruskea shimmer, jossa on oranssiin, keltaiseen, vihreään ja siniseen taittavia flakie -hippusia. Uskomattoman kaunis lakka. Tämä on yksi niistä mitä mun piti käyttää syksyllä. Nyt mun projektina on päästä yli värien lokeroimisesta tiettyihin sesonkeihin. 

Ilman koristeluja olisin ehkä kyllästynyt tähänkin lakkaan. Keksin sitten leimata Konadin sinisellä lakalla kuviot Bundle monsterin laatasta BM-316. Nimettömän kuvio on peilikuva samasta kuviosta.






Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- OPI Shim-Merry Chic
- Konad sininen
- Seche vite

lauantai 26. tammikuuta 2013

Mother Gothel x2

Mother Gothel on siis hahmo Disneyn Tangled (Kaksin karkuteillä) -elokuvasta, joka kertoo Tähkäpäästä. Gothel on siepannut Tähkäpään tämän ollessa nuori ja esiintyy hänen äitinään. Gothel on aivan mahtava kieroutunut hahmo 

Mother Gothel: Look in that mirror. I see a strong, confident, beautiful young lady

[Rapunzel smiles
Mother Gothel: Oh look, you're here too. 



Disney julkaisi viime syksynä Disney Villains Designer Collectionin, josta ostin kaikki lakat ja Mother Gothel -muistikirjan.


Mother Gothel-lakka on koostumukseltaan aika "ohut", joten sen levittämisessä saa olla huolellinen tai muuten tulee raitoja. Ja jotta ne saisi pois, täytyy laittaa helposti turhankin monta ja paksua kerrosta, jolloin punainen sävy katoaa ja lopputulos on tummempi versio, kuten yllä olevassa kuvassa.

Leimasin kynnet China Glazen Passionilla Bundle Monsterin laatalla BM-314.

Halusin saada enemmän punaista näkyviin, joten lakkasin kynnet uudestaan:


Inspiraationa toimi muistivihkon kannen Gothelin puku, jossa punaisen sävyt kauniisti vaihtelevat. Laitoin siis kerroksia ohuemmin, yrittäen saada samanlaisen "epätasaisen" vaikutelman kuin Gothelin mekossa.


Lopputulos ei ihan vastannut suunnitelmia, mutta lakan punaisuus näkyy nyt paremmin. Leimasin taas CGn Passionilla ja kuvio on Konadin laatasta m40

Jossain välissä täytyy vielä tehdä Tähkäpää-kynnet, koska Tangled on kyllä yksi lempileffoistani :) (englanninkielinen versio siis, en vain kestä dupatussa versiossa Lauri Tähkää, joka ääninäyttelee Flynn Rideria...)


maanantai 21. tammikuuta 2013

Uusi sininen vuosi

Uutena vuonna en viitsinyt tehdä liian ihmeellisiä kynsiä. Juhlistin vuoden vaihtumista nimittäin poikaystäväni ja hänen vanhempiensa kanssa ihan kotosalla. Halusin käyttää Orlyn Angel Eyes glitter-lakkaa, ja sen alle luonnollisestikin sopi täydellisesti China Glazen Blue Years Eve.

Blue Years Eve on peittävä kevyesti violettiin taittava tummansininen shimmerlakka. Angel Eyes on puolestaan aika heikosti peittävä ja hieman vihreämmän sininen. Seassa on suurempia hologlittereitä. Olisin kaivannut luonnonvaloa kuvaamiseen, mutta oli pilvistä. Sisäoloissa tämän lakan kuvaaminen minun taidoillani oli missio almost impossible. Näistä kuvista saa ainakin käsityksen...



Iloksenne voin ilmoittaa, että kynsimasennukseni on parantunut ja olen jo tehnyt ihan kivat kynnet. Kynsinauhat ovat paremmat, mutta vielä talvi tuntuu käsissä. Luvassa siis uudempiakin kuvia. ( Tai no, on mulla julkaisematta sellasiakin kuvia, joissa näkyy taustalla vihreää ruohoa...)

Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- China Glaze Blue Years Eve
- Orly Angel Eyes
- Seche vite

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Viime vuonna tähän aikaan....

Keksin lopulta miten saadaan otettua kuvia lakkauksista (makro-namikan löytyminen kesti yllättävän pitkään....), ja tämä keksintö johti viitisen kuukautta myöhemmin tämän blogin syntyyn! Tässä siis ensimmäiset kuvat jotka olen ottanut lakatuista kynsistäni:



Pohjalla China Glazen Icicle, leimaukset tehty Konadin mustalla leimauslakalla Bundle Monsterin laatalla BM-208. Pidän tosi paljon noista "negatiivi"-kuvioista laatoissa. Tämäntyyppiseen manikuuriin saa inspiraation vain pelkästään katsomalla laattaa. Ja Let Them Have Polish yhdisti hyvät värit keskenään, joita itsekkin käytin.



Kivat ja tyylikkäät, mutta nykyään osaan toivottavasti ottaa jo parempia kuvia :)


lauantai 12. tammikuuta 2013

The Man With The Golden Gun

Kävin ennen vuoden vaihdetta Tukholmassa ystäväni kanssa. Risteilyä varten piti tehdä hienostuneet kynnet, jotka kestäisivät useamman päivän siistinä. OPIn oikeaa kultaa sisältävä hippulakka, The Man With the Golden Gun on odottanut oikeaa aikaa päästä kynsille. Tämä oli se oikea aika.

Alle laitoin kaksi kerrosta OPIn kaunista viime syksyn Germany -kokoelman shimmeriä, Danke-Shiny Rediä. Sitten päälle yksi varovainen kerros kultalakkaa. En halunnut tuhlata sitä liikaa ensimmäisellä kerralla.

Tukholmasta en tällä kertaa ostanut lakkoja ollenkaan. Itse asiassa ostin ainoastaan sukat ja uudet kengät. Kävi nimittäin niinkin kurjasti, että talvisaappaani hörppäsivät heti vettä, ja olin kaupungilla pitkään ennen kuin sain ostettua uudet saappaat (ou jee, Hunter Melrose <3). RIP halvat kengät. Heitin ne NK:n vessan roskakoriin suutuspäissäni. En kyllä kaipaa niitä, kun ne kastuivat aina läpimäriksi. Seuraavana yönä sain vatsataudin. Kohtalon ivaa, sillä mä en juo alkoholia ollenkaan ja silti olin vessassa kuten ne kaikki örveltäjät laivalla... Jostain syystä ei ihan heti tee mieli takaisin Tukholmaan, mutta Tallinnassa sitä voisi käydä.






Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- OPI Danke-Shiny Red
- OPI The Man With The Golden Gun
- Seche vite


maanantai 7. tammikuuta 2013

Cleopatra In New York

Mä olen vähän liian rakastunut Deborah Lippmannin glitterlakkoihin. Huokailimme pitkään Mimosan kanssa niiden kalliita hintoja ja huonoa saatavuutta. Yhtä Lippmannia lukuunottamatta kaikki merkin lakkani on ostettu ulkomaanmatkoilta (Lontoo, Tukholma). Mimosa toi tämän mulle Tukholmasta viime syksynä.

Kynsillä on ensin yksi kerros OPIn mustaa cremelakkaa, Lady In Blackia. Sitten vasta kaksi kerrosta Lippmannin Cleopatra In New Yorkia ( rakastan tota nimeä!). CINY on musta jellylakka, jossa on kultaista glitteriä. Pidän erityisen kovasti tuosta kultaisen sävystä. Se ei näytä sellaselta liian keltaisen kultaiselta ja halvalta. En ole suuri kultaisen ystävä, käytän mielummin hopeakoruja, joten tämä on harvinaista, että pidän kultaglitterisestä lakasta.




Käyttämäni lakat:
- OPI Natural Nail S.
- OPI Lady In Black
- Deborah Lippmann Cleopatra In New York

Talvi on nyt iskenyt myös minun kynsinauhoihini. Ei ne varsinaisesti hirveässä kunnossa ole, mutta kuivat. Pelottaa vähän miltä ne näyttävät kuvissa. Ei tee mieli tehdä myöskään liian monimutkaisia lakkauksia. Nyt mulla on ollut jo monta päivää OPIn Color Of Minnie ja nimettömissä OPIn Nothin' Mousie 'Bout It. Enkä viitsinyt edes kuvata niitä. Yritän vähän tsempata. Onneksi mulla on parit laukkaukset vielä varastossa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Best of 2012 by Tuittu

Tuitun vuoden parhaat:

(Kuvatekstit ovat linkkejä postauksiin)


Ihanimmat värit:

Celeste Aida


1.Päivä: Punainen


Voi kuinka romanttista

Syksyn sävel

Is That Silva?

The Living Daylights ja...


Onnistuneimmat koristelut:

Vihan liekit

Matkijanärhi


One Ring to rule them all

Ei pöllömpää
7.Päivä: Mustavalko

10.Päivä: Liukuväri

Lemppari leimailut:
Breakfast at Tiffany's

Madonreiät toiseen galaksiin

Kissojen yö


Ankkurit ylös

Lempikokoelmat:
- OPI Vintage Minnie Mouse
- a england The Legends
- China Glaze Colours from the Capitol

Mahtavat koristelu -uutuudet:
- Bundle monsterin 3. setti
- Mimaxin huippuvalikoima water decaleja
- XL -leimailulaatat



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...