perjantai 29. kesäkuuta 2012

One Ring to rule them all

Three Rings for the Elven-kings under the sky.
Seven for the Dwarf-lords in their halls of stone,
Nine for Mortal Men doomed to die,
One for the Dark Lord on his dark throne
In the Land of Mordor where the Shadows lie.


Mulla ja mun poikaystävällä on vähän erilaisempi juhannusperinne. Me linnottaudutaan mökille ja katsotaan kaikki pidennetyt versiot Taru Sormusten herrasta (eli siis ne kaikki 12 tuntia putkeen). Tämä oli jo kolmas kerta.

Halusin tehdä sormus-kynnet. Samantapaisia on näkynyt useassa blogissa, kultaa ja mustalla kirjoitus. Aluksi mun piti tehdä moonicure, jossa kynnen alku olisi mustaa. Silloin kultainen osio olisi muistuttanut enemmän rengasta. Se ei näyttänyt niin kivalta, otin pois. Sitten mietin haltioita ja keksin leimata Konadin Light bonze -lakalla lehtikuvion Konad laatalla m56 kynsien alkuun. Haltioiden Mallorn -puissa on kultaiset lehdet, joten sitä tämä nyt jäljittelee. Pidän siitä, ettei sitä juuri erottanut ollenkaan. Paremmin kyllä livenä, kuin mun kuvissa.







One Ring to rule them all,
One Ring to find them,
One Ring to bring them all,
and in the darkness bind them

Kuva lainattu Sauronilta







Käyttämäni lakat:
- OPI Orginal Nail Envy
- Isadora Gold Sparkles
- A England Perceval
- Konad Ligh Bronze
- Orly Glosser

Innostuin kovasti tästä teemasta. Olen jo suunnitellut minkälaiset kynnet teen tulevan Hobitti -elokuvan ensi-iltaa varten. Kyllä se kohta jo tulee. 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Liebster Blog



Tämän ideana on muistaa ja tuoda esille mahtavia blogeja, joilla on alle 500 lukijaa. 
(Kiitä palkinnon antajaa postauksessasi, lisää myös "Liebster Blog" kuva ja jaa palkintoa eteenpäin 5:lle alle 500:n lukijan blogille! Muista ilmoittaa palkinnon saamisesta heidän blogeissaan!)

 Saatiin tämä tunnustus ensin ihanalta Idaholta, sitten mahtavalta Teannalta ja  suloiselta Shereltä.  


 - Tiitu blogista Pinkkiä ja makeaa! 
* Täältä löydät kuvia ihanista geelikynsistä!

Aada blogista Aadan kynnet
* Suloisia kynsiä ja nyt käynnissä 31 päivän haaste. Mekin tartutaan haasteeseen varmaan vielä kesän aikana.

Nella blogista My nails and more
* Liian vähän lukijoita näin herttaisessa blogissa!

Belegwen blogista Nail art by Belegwen
* Tiedetään, olet jo saanut tämän...oot vaan niin hyvä!

- Papu ja Murmis Jos edes kynnet -blogista
*Yksi ensimmäisistä kynsiblogeista, joita ikinä olemme seuranneet. Ja yhä lemppareitamme. Ootte mahtavia!


Ei mitään velvoitteita (ainakin, jos olet jo saanut tämän). Kiitos ihanista blogeistanne!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kultainen papaija


Vihdoinkin sain käyttää China Glazen Papaya Punch -lakkaa. Olen haaveillut siitä jo varmaan vuoden, ja lopulta sain sen keväällä. Mutta vasta nyt se pääsi kynsille, seuraavin tuloksin:


Nämä olivat itseasiassa Juhannus-kynteni, vaikka eivät todellakaan ole juhannusmaiset :P

Aluksi laitoin kolme kerrosta Papaya Punchia ja sen päälle kerroksen Seche Viteä.

Papaya Punch

Seuraavana päivänä leimasin vielä kokynnen kuviot Bundle Monsterin laatasta BM212 China Glazen
Passionilla. Aksenttisormiin lisäsin vielä dotting toolilla pisteet OPIN Rising Starilla. Ja päälle kerros Seche Viteä

Käytetyt lakat:
China Glaze: Papaya Punch
China Glaze: Passion
OPI: Rising Star
Seche vite

Loppuun vielä kuva valmiista kynsistä:

Näistä koristeluista tuli jotenkin mieleen Lähi-itä /Bysantti/ Sahara. Oranssi ja kulta tuovat mieleen sahramin ja muut mausteet, joten ehkä se johtuu siitä.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ei pöllömpää

Mä tykkään pöllöistä. Ja kissoista. No jaa, melkein kaikista eläimistä. Pöllöissä on vaan jotain tosi kiehtovaa. Todennäköisesti Potterit ovat edesauttaneet mun pöllörakkautta. 



Tämän manikyyrin mallin olen löytänyt Let them have polish! -blogista. Halusin ehdottomasti tehdä oman versioni. Ensi kerralla voisin tehdä vähän isommat silmät ja jotain extraa. Nämä OPIn harmaat ja vaaleanpunaiset ovat ehdottomasti lempilakkojeni joukossa. Kaikki kimaltelevat lakat aina houkuttavat, mutta käytössä olen huomannut, että creme -lakat ovat miellyttäneet silmääni eniten. Skull & Glossbones on suurin rakkauteni.

 

Kumpaakin pohjaväriä ( French Quarter ja Sparrow) kaksi kerrosta. Sen jälkeen paksu kerros "mahaa". Kuivaan lakkaan tein dotting toolilla silmät, nokan ja mahatäplät. Yksinkertainen ja suloinen manikyyri, eikö totta.

Käyttämäni lakat:
- OPI Orginal Nail Envy
- OPI French Quarter For Your Thoughts
- OPI Skull & Glossbones
- OPI Sparrow Me The Drama
- OPI Steady As She Rose
- Isadora Plain White
- Rimmel Lemon Drop
- Kiss nail art musta
- Seche vite


Huomaa pöllöhuivi ja pöllösormus;)


torstai 21. kesäkuuta 2012

Nälkäpeliviikon yhteenveto

Nyt on Nälkäpeli teemaviikko onnellisesti ohi. Meillä oli tosi kivaa, ja tullaan varmasti toistekin tekemään teemaviikkoja.

Ja tervetuloa kaikille uusille ( ja "vanhoille") lukijoille !

Tässä vielä yhteenveto kaikista manikyyreistä, jotka nähtiin näiden päivien aikana




 



 





 


 


 





 





Mitä piditte teemaviikosta? Mitkä olivat teidän lempparilakat ja manikyyrit? Onko teillä toiveita seuraavalle teemalle?

Meistä voi tykätä myös Facebookissa ja seurata Bloglovinin kautta (mikäli se nyt toimii).

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Yllärinumero

We want more!

 “I'm very hard to catch," says Rue. "And if they can't catch me, they can't kill me. So don't count me out.”- Hunger Games

Kuva lainattu

Hihihi, Mimosa ei tiedä tästä mittään! Hetken mielijohteesta tein vielä viimeiset Nälkäpelikynnet. Yksi mun lakka jäi liian vähälle huomiolle (mun omalta osalta) ja yksi Nälkäpelin ihana henkilö, Rue.  Inspiroiduin siis Ruesta, Vyöhyke 11 ja matkijanärhestä. Niitähän on paljon Vyöhykkeellä 11.


Leimasin Shine ur Nail K -laatasta "matkijanärhiä" ja tähkiä. Tähkät muistuttivat mua tosta Vyöhykkeen tunnuksesta. Shine ur Nail laatan olen tilannut Cesarsshopista. Leimailuun käytin Konadin metallista Light bronze erikoislakkaa. Toisin kuin kulta ja hopea, tämä on hyvä peittävyydeltään.

Mulla oli vähän vastoinkäymisiä tän lakkauksen kanssa. Jouduin aloittamaan vasemman käden pikkurillin  kolmesti uudestaan. Yhteen sormeen leimasin niin vinoon, että jouduin senkin poistamaan. Lakkasin jotenkin myös tosi pahasti yli kynsien, että kynsien reunoilla on lakka ruttuisesti. Onneksi näkyy vain lähemmällä tarkastelulla, niin voin elää näiden kanssa pari päivää surutta. Kuvat valitettavasti myös vähän huonoja...





Käyttämäni lakat:
- OPI Orginal Nail Envy
- China Glaze Dress Me Up
- Konad Light Bronze
- Seche vite


Tässä vielä kuviot leimattuna paperille, jos näistä saisi paremmin tolkkua


 ""Bye, Rue," I whisper. I press the three middle fingers of my left hand against my lips and hold them out in her direction. Then I walk away without looking back.” -Hunger Games

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Matkijanärhi


 “My mockingjay pin now lives with Cinna's outfit, but there's the gold locket and the silver parachute with the spile and Peeta's pearl. I knot the pearl into the corner of the parachute, bury it deep in the recesses of the bag, as if it's Peeta's life and no one can take it away as long as I guard it.”- Mockingjay




Mä olisin halunnut käyttää jotain China Glazen sinistä, mutta ne kaikki on joko liian tummia tai vihertäviä. OPIn What's With The Cattitude on mun yksi lempparilakkoja nimensä ja värinsä puolesta kissaihminen kun olen. Se kuuluu parin vuoden takaiseen Shrek -kokoelmaan. Koostumus siinä on vähän ärsyttävä. Tarvittiin neljä kerrosta, ettei lakka olisi jäänyt raidalliseksi. Kuivuu kuitenkin suht nopeasti, ettei koko päivää sentään mennyt. Luxe and Lushia yksi kerros. Tätä mulla on jo kolmatta kertaa kynsillä. Niin upea lakka. En muista oliko tämä aiemmin näin paksua, levittyi vähän rumasti.





Halusin jäljitellä kirjan kantta ja tässä tulos! Odotukset olivat vähän korkeammat, mutta kyllä tämä tästä. Pikkurillissä siis kirjojen kansista tutut renkulat, keskisormessa renkulat ovat menneet rikki ja peukalossa matkijanärhi liihottaa vapaana. Pikkurillin kanssa mulla oli vähän onkelmia. Essien Coat Azure jota käytin rinkuloissa, jätti lakkakerrokset tosi paksuksi. Ei meinannut kuivua millään. Ja se jäi vähän tommoseksi möhkyläiseksi. Renkulat tein dotting toolilla. Linnun tein kastamalla kuivuneen tussin pään kynsilakkaan ja piirsin sitten kynnelle. Haastavaa...


Käyttämäni lakat:
- OPI Nail Envy
- OPI What's With The Cattitude
- China Glaze Luxe and Lush
- A England Lancelot
- Kiss nail art valkoinen
- OPI French Quarter For Your Thoughts
- OPI Skull & Glossbones
- OPI Atomic Orange
- Essie Coat Azure
- Seche vite






“You love me. Real or not real?"
I tell him, "Real.” -Mockingjay

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Vihan liekit


75 Nälkäpeli ja neljännesvuosijuhla alkakoon!





 


Olisin halunnut tehdä Nälkäpeli ensi-iltaan samanlaiset kynnet kuin Mimosalla. Mulla oli kuitenkin niin kova päänsärky ja hartiakipu, etten pystynyt väkertämään niin vaativia kynsiä. Ensi-illlan pärjäsin siis Smoke and Ashes ja Luxe and Lush lakoilla. Halusin kuitenkin tehdä vastaavan manikyyrin ja keksin tekeväni seuraavan kirjan kannen mukaan.


 

Riveting mun alunperin piti jättää ostamatta, mutta swatchet muuttivat mun mielen. Se on upean herkullisen kimmeltävän oranssi. Oransseja lakkoja mulla nyt nyt periaatteessa vain kolme (tämä ChG Papaya Punch, OPI Atomic Orange) joten tämäntyyppinen puuttui mun kokoelmasta. 

Nämä rinkulat tuotti jostain syystä vähän harmaita hiuksia. Tykkään vähän enemmn etusormen rinkuloista, niille ei käynyt vahinkoja. Tein vapaalla kädellä sekä rinkulat että peukalon matkijanärhen. Matkijanärhessä käytin OPIn You Don't Know Jacques matte -lakkaa.

 “Orange? Like Effie's hair?" I say.
"A bit more muted," he says. "More like sunset.”- Catching fire

 


Mua kiehtoo kovasti tämän matkijanärhikuvan symboliikka. Ympyrä on jaettu 12 osaan, kuten Panem 12 Vyöhykkeeseen (tietty miinus Vyöhyke 13, jonka Capitol tuhosi) ja Areena on jaettu kelloksi tässä 75 Nälkäpelissä. 

“But Mockingjays were never a weapon," said Madge. "They’re just songbirds. Right?

"Yeah, I guess so,” I said, But it’s not true. A mockingbird is just a songbird. A mockingjay is a creature the capitol never intended to exist. They hadn’t counted on the highly controlled jabberjay having the brains to adapt to the wiled, to thrive in a new form. They hadn’t anticipated its will to live.”- Catching fire


Halusin tehdä myös oikeaan käteen jotain koristeluja, mutta jotain paljon helpompaa. Päädyin siis tekemään liekkejä peukaloon ja nuolen muihin sormiin. Peukalossa on käytetty Electrifyta, Papaya Punchia ja Off With her Redia.

 



“Tick, tock.”  - Catching fire

Käyttämäni lakat:
- OPI Orginal Nail Envy
-  China Glaze Riveting
- China Glaze Electrify (liekit)
- China Glaze Papaya Punch (liekit)
- OPI Off With Her Red (liekit)
- Orly Glosser
- OPI You Don't Know Jacques -matte (lintu)
- Kiss nail art tussi musta (lintu)
- Kiss nail art lakka musta (nuoli)


 


“Remember, girl on fire,” he says, “I'm still betting on you.” - Catching fire

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Nälkäpeli

Nämä kynnet tein Nälkäpeli-elokuvan ensi-iltaan. Tiesin, että halusin jotain erityistä leffaa varten, jotain mihin voisin käyttää Colours from the Capitol -kokoelman lakkoja. Etsin inspiraatiota netistä ja pian löysinkin videon, jossa oli näytetty vaiheet tällaisiin kynsiin:

Vasen käsi

Pohjaväri on China Glazen Smoke and Ashes, laitoin sitä kaksi kerrosta. Sitten aloin väsäämään Matkijanärhi-pinssiä vasempaan aksenttisormeeni. Aikaa meni n. tunti, mutta olen ja olin tyytyväinen lopputulokseen.


Käytin Maybellinen Urban Lemonia, OPIn Rising Staria ja Kissin kultaista nailart-väriä

Oikeaan käteen en edes viitsinyt yrittää tehdä samaa koristelua kuin vasempaan, vaan päädyin tekemään aksenttisormeen liekit, sillä Katnishan on "Girl on Fire". Halusin liekeistä mahdollisimman realistiset, ja onnistuinkin siinä aika hyvin.


Liekkeihin käytin: OPIn Friar, Friar Pants On Fire, OPIn Rising Star, Maybellinen Urban Lemon ja päälle vedin kerroksen China Glazen Lux and Lushia.

Täytyy tulevaisuudessa jatkaa vapaalla kädellä koristelemista (se vain jotenkin tuntuu pelottavalta, joten turvaudun lähes aina leimoihin).

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Effie Trinket

Tänään onkin vuorossa lakkaus, jossa ei käytetäkkään China Glazen Nälkäpelilakkoja, vaan lakkaus, jollainen nähtiin elokuvassa!

Haymitch Abernathy: He's a career. You know what that is?
Katniss Everdeen:
From district 1.
Haymitch Abernathy:
And 2. They train in a special academy until they're eighteen then they volunteer, by that point, they're pretty lethal.
Effie Trinket:
But they don't receive any special treatment. In fact, they stay in the exact same apartment as you do. And I don't think they let them have dessert, and you can.
-The Hunger Games Movie


Effie Trinkettiä voisi kuvailla Vyöhykkeen 12 tribuuttien manageriksi/pr-ihmiseksi. Sadonkorjuussa, jolloin Effie arpoo tribuutit, oli hänellä tämän tyyppinen manikyyri.



Pohjavärinä on kaksi kerrosta OPIn Dim Sum Plumia ja sen päälle on liukuvärjätty kultaista China Glazen Passionia.  Täältä löytyy hyvä tutorial liukuvärjäykseen.

 Oikea käsi
Ensimmäiseksi liukuvärjäysyritelmäksi, olen varsin tyytyväinen näihin kynsiin. Opin paljon, ja seuraava kerta menee varmaankin paremmin, mutta kyllä katselin näitä kynsiä mielelläni :).

Effien kynnet elokuvassa:
Löysin kuvan täältä, alkuperäinen lähde ei tiedossa.
Loppuun vielä kuvat lakkapulloista:
Passion ja Dim Sum Plum

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Girl on fire

“My name is Katniss Everdeen. I am seventeen years old. My home is District 12. I was in the Hunger Games. I escaped. The Capitol hates me........”  - Mockinjay



sisäkuva


Electrify, kaksivärinen glitterlakka, palaa kuten Katniss liekehtivä tyttö. Tämä on varmaan China Glazelta mun toiseksi lemppari glitter heti Lorelei's Tiaran jälkeen. Tämä lakka kuvastaa mun mielestä täydellisesti Katnissin palavia asuja, leiskuvaa luonnetta ja matkijanärhen asemaa. Laitoin Electrifyta kaksi kerrosta ja joihinkin sormiin kolme. Kuivaa tosi nopeasti. Paksu päällyslakka kerros päälle, niin röpelöt peittyy helposti. Tykkään paljon tällasista isoglitterisistä lakoista.

Citymarketissa näin tänään Sally Hansenin glitter lakkoja, joissa on mm. dupe ChG Lorelei's Tiarasta ja OPIn Gone Gonzosta. Upean näköisiä ne muutkin esim. kulta ja violetti glitter.


ulkokuva

“Fire is catching! And if we burn, you burn with us!” - Mockingjay

Mimosa ehdotti mulle koristeluiksi mustia liekkejä. Se on niin nähty, että Electrifyta käytetään liekkeinä mustalla pohjalla. No tämmöset sain aikaan Kiss mustalla nail art -lakalla. Aluksi ajattelin jäljitellä perustapaa tehdä liekkejä, mutta sitten päätin tehdä melko random viivoja. Tykkään kyllä kovasti tästä tyylistä.





“I am not pretty. I am not beautiful. I am as radiant as the sun.” - The Hunger Games

Kynnet toisin päin (musta ylhäällä) näyttää siltä, että Electrify olisi liekkeinä. Eli tein vahingossa kaksoisliekkikynnet!

Käyttämäni lakat:
- OPI Orginal Nail Envy
- China Glaze Electrify
- Kiss nail art musta
- Orly Glosser



Lakan poistaminen oli ihan horroria. Glitter on niin isoa, että ilman foliotekniikkaa multa olisi loppunut vanut ja kestänyt ainakin tunti. On se sen arvoista!


“The bird, the pin, the song, the berries, the watch, the cracker, the dress that burst into flames. I am the mockingjay. The one that survived despite the Capitol's plans. The symbol of the rebellion.”  - Catching Fire

torstai 14. kesäkuuta 2012

Catnip


Katniss :“My  spirit. This is a new thought. I'm not sure exactly what it means, but it suggests I'm a fighter. In a sort of brave way. It's not as if I'm never friendly. Okay, maybe I don't go around loving everybody I meet, maybe my smiles are hard to come by, but i do care for some people.” -The Hunger Games

Tänään vuorossa Fast Track, alkuperäiseltä nimeltään Catnip= Kissanminttu, joka on Myös Nälkäpelien kertojan ja sankarittaren Katnissin lempinimi.

Fast Track -lakassa on beigessä pohjassa kultashimmeriä. Shimmeriä on niin paljon, että lakka näyttää kynsillä kultaiselta, ainoastaan pullossa beige väri tulee esille.

Aluksi ajattelin jättää tämän lakan väliin. Kulta ei kuulu lempiväreihini ja swatcheissa lakka ei näyttänyt erityisen kivalta. Kerran näin kuitenkin jossain internetin syövereissä kuvan, jossa Fast Trackia oltiin laitettu tummemman lakan päälle. Lopputulos näytti todella hyvältä, joten päätin laittaa lakan ostoskoriin.

Aksenttisormess siis kaksi kerrosta Fast Trackia, muissa sormissa kerros Orlyn Country Club Khakia ja sen päällä yksi kerros Fast Trackia.

Lakka levittyi hyvin, ja poistaminenkin sujui ongelmitta. FT ei kuitenkaan noussut lempilakkojen joukkoon, mutta eiköhän tätäkin kuitenkin tule käytettyä.

Takana kurkkii uskollinen Orlyni. Tarvitsen lisää samanlaisia lakkoja elämääni: luotettavia, monipuolisia, tyylikkäitä.

(muuten jos jotakuta ihmetyttää/ärsyttää kun puhumme usein lakkojen alkuperäisistä nimistä, johtuu se siitä, että Tuitun kanssa odotimme kokoelmaa varmaan puoli vuotta kuumeisesti, viimeisen kuukauden aikana taisimme monta kertaa päivässä googlettaa olisiko swatcheja jo tullut. Siksi alkuperäiset nimet ovat pinttyneet mieliimme)

Nälkäpeli viikko jatkuu. Edelliset entryt voi lukea täältä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...