torstai 23. toukokuuta 2013

Pysykää kultana

Onko teille koskaan käynyt niin, että ostatte jonkun lakan,ja ajattelette, njääh, ei se ihan sovi tähän sesonkiin. "Odotan syksyyn, ja käytän sitä silloin." Syksyllä ette ehdikään käyttää sitä, mutta kaipa se talveenkin sopisi. Talvella lakka on jo unohtunut. Keväällä huomaatte, että on jo kulunut vuosi siitä, kun lakka tupsahti postilaatikkoon. 


Minulle kävi niin Orlyn upean ruskean shimmerin, Buried Aliven kanssa. Se kuuluu viime kevään Dark Shadows -kokoelmaan. Mielestäni se oli niin syksyinen väri, että suunnittelin tekeväni elokuvaan sopivat kynnet syksyllä. No enpä tehnyt. Nyt sitten vihdoinkin lakkasin sillä kynnet, ja olen inspiroitunut elokuvasta, mutta en kyllä Dark Shadowsista.



Halusin tehdä Gatsbya varten ylelliset kynnet, mutta en oikein osaa käyttää teippejä, niin en lähtenyt sille graafiselle linjalle. Yksinkertaistin vähän, jä töpöttelin H&M:n kultaista glitteriä, Stay Goldenia,  kynnen alkuihin. Simppeliä luksusta. 

Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- Orly Buried Alive
- H&M Saty Golden
- Seche vite




Stay Golden palautti mieleeni yhden lempikirjani, S.E.Hintonin Me kolme ja jengi. Siinä Johnny kehottaa Ponyboyta pysymään kultana. Kehotuksen taustalla on Robert Frostin runo.


Nothing Gold Can Stay

  by Robert Frost
Nature's first green is gold, 
Her hardest hue to hold. 
Her early leaf's a flower; 
But only so an hour. 
Then leaf subsides to leaf. 
So Eden sank to grief, 
So dawn goes down to day. 
Nothing gold can stay. 
- See more at: http://www.poets.org/viewmedia.php/prmMID/19977#sthash.tmISSF7P.dpuf

Nothing Gold Can Stay

Nature's first green is gold,
Her hardest hue to hold.
Her early leaf's a flower;
But only so an hour.
Then leaf subsides to leaf,
So Eden sank to grief,
So dawn goes down to day
Nothing gold can stay.


Nothing Gold Can Stay

  by Robert Frost
Nature's first green is gold, 
Her hardest hue to hold. 
Her early leaf's a flower; 
But only so an hour. 
Then leaf subsides to leaf. 
So Eden sank to grief, 
So dawn goes down to day. 
Nothing gold can stay. 
- See more at: http://www.poets.org/viewmedia.php/prmMID/19977#sthash.tmISSF7P.dpuf

Nothing Gold Can Stay

  by Robert Frost
Nature's first green is gold, 
Her hardest hue to hold. 
Her early leaf's a flower; 
But only so an hour. 
Then leaf subsides to leaf. 
So Eden sank to grief, 
So dawn goes down to day. 
Nothing gold can stay. 
- See more at: http://www.poets.org/viewmedia.php/prmMID/19977#sthash.tmISSF7P.dpuf

Nothing Gold Can Stay

  by Robert Frost
Nature's first green is gold, 
Her hardest hue to hold. 
Her early leaf's a flower; 
But only so an hour. 
Then leaf subsides to leaf. 
So Eden sank to grief, 
So dawn goes down to day. 
Nothing gold can stay. 
- See more at: http://www.poets.org/viewmedia.php/prmMID/19977#sthash.tmISSF7P.dpuf

2 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet, syksyiset sävyt.

    Postaukseen liittymättä täytyy kommentoida että koitin jokin aika sitten lukea blogeja kännykästä ja teidän blogin tausta näkyi luurissa niin tummana että tekstiä ei voinut nähdä, mutta tietokoneellahan tähän tulee valkoinen tausta... Eli tällainen huomio vain tiedoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Täytyy tutkiskella asiaa. Josko fontin väriä vahvistamalla asia hoituisi. Mun kännykällä teksti näkyy harmaana ja mä kyllä kykenen lukemaan sitä. Mutta tiedänkin jo valmiiksi, mitä siinä kuuluu lukea:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...