tiistai 28. tammikuuta 2014

Pikapiristystä


Vaikka pidän todella paljon talvesta ja on aivan ihanaa, että on lunta, teki silti mieli tehdä syrjähyppy kesäisiin väreihin.



Saatte ihailla suorassa auringonvalossa olevia kuvia, koska kerrankin satuin olemana kotona, kun aurinko paistoi, ja koska auringon näkeminen kuukauden pilvisen ja sateisen jakson jälkeen on vaan rakkautta. Sen tähden saatte nyt vain kestää kuvissa näkyvät kärkikulumat, koska lakkaukset olivat jo pari päivää vanhat näissä kuvissa.


Pääosia näyttelevät OPIn A Definite Moust Have Ja Jessican Gold Leaf 18k kultahippulakka.





Asettelin kultahiput vanupuikkotyylilla, josta Papu kertoi aikaisemmin tässä kuussa. Jessican kultahippulakassa kun on paljon paksuhkoa kirkasta pohjalakkaa, ja olisi ollut mahdotonta saada hippuja niinkuin halusin pelkällä siveltimellä.

Vanupuikkometrodi toimi todella hyvin kultahippujen kanssa. Hiput olivat tarpeeksi isoja alunperin, eivätkä murentuneet pieneksi hittuseksi, kuten oli epäillyt. Hiput siirtyivät hyvin vanupuikolta kynsille, eikä niitä jäänyt juuri ollenkaan kiinni vanupuikkoihin.

Kukkaset leimasin Konadin laatasta m21, ja koska muutama leima lipesi tai siirtyi muuten ongelmaisesti, asettelin myös kuvion päälle kultahippuja.


torstai 23. tammikuuta 2014

L+L+L

Jatkamme samalla mallilla, eli liquid sand + liukuväri + leimailu




OPIn My Favourite Ornament ja OPIn Magazine Cover Mouse ja leimaukset tehty Konadin laatalla m65. Idea matkittu täältä. Nämä tein jo joulun ja uudenvuoden välisenä aikana, joten joulu-vibat selittyvät sillä.

Ja kuten alkuperäisessäkin postauksessa sanottiin, niin punaisen ja kultaisen vaihtumiskohtaan tuli aivan upea ruusukullansävy. Joskus täytyy kokeilla saada sävy kokonaan kaikkiin kynsiin.

Täytyy kyllä sanoa, että aluksi en juuri tekstuurilakoista välittänyt, mutta kuten monet muutkin, olen kelkkani kääntänyt ;). Etenkin liukuvärjäykset ja leimailut on tosi pop. Pidän myös siitä, miten leimaukset vähän kuluvat käytössä (kun ei voi laittaa päällyslakkaa),kolmantena päivänä kynnet näyttävät varsin erilaisilta kuin ensimmäisenä!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Huurteiset kynnet

Talvi tuli vihdoinkin myös tänne pääkaupunkiseudullu, ja nämä tuotokset sopivatkin mainiosti esiteltäviksi nyt.
Kun kävimme katsomassa Frozenia Tuitun kanssa, ihastuin hänen kynsiinsä ja ja näin ensimmäistä kertaa kynsillä OPIn I Snow You Love Me:n. Halusinkin tehdä omat Frozen kynteni ja tässä ne ovat:


Liukuvärjäystä eri tekstuurilakoilla. Tosin kuvasta ei juuri liu'ut näy. Tein liukuvärjäyksen pystysuunnassa, jotta värien vaihtuminen eri sormien välillä olisi sulavampaa.  Leimasin päälle kuvion Bundle Monsterin laatasta BM-314. Ja aksenttisormiin asettelin I Snow You Love Me:n glittereitä.

Pidin näistä tosi paljon, liukuvärjäys tektuurilakoilla onnistuu helposti ja tekee näyttävän lopputuloksen.


Käytetyt lakat
OPI: Solitaire
OPI Tiffany Case
OPI: Get Your Number
OPI: Can't Let Go


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Turandot

Kävin viime marraskuussa katsomassa Turandot -oopperan. Olen valehtelematta odottanut kymmenen vuotta, että se tulisi Kansallisoopperaan. Pikkuveljelläni oli lapsena tapana "laulaa" tämän oopperan kuuluisinta aariaa Nessun Dormaa. Se on siis olennainen osa hyviä lapsuuden muistojani.

Ooppera kertoo hyvin verenhimoisesta kiinalaisesta prinsessasta Turandotista, joka surmauttaa kosijoitaan.


Ostin Kalevala korun Savonlinnan oopperajuhlia varten suunnitellun Turandot -riipuksen (vuodelta 2003). Siinä on kiinalaistyylisiä pilvikuvioita, jotka jäljensin sitten kynsiini. Olin hyvin tyytyväinen teemasta ja lopputuloksesta. Näyttävät ja mieleiset kynnet.




 Leimailut Bundle monster laatasta:BM-312
 
 Käyttämäni lakat:
- Orly Bonder
- OPI Danke-Shiny Red
- China Glaze Passion 
- Seche vite

Nessun Dorma, oli se sen kaiken kymmenen vuoden odotuksen arvoinen.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Raggedy man, goodnight



On the fields of Trenzalore at the Fall of the Eleventh, when no creature can speak falsely or fail to answer, a question will be asked. A question that must never ever be answered. Silence will fall.


29.12.2013 klo 19.05 Yle TV 2 esitti Doctor Who joulujakson, The Time of the Doctor, joka oli yhdennentoista Doctorin viimeinen jakso. Tein päivää varten teemaan sopivat kynnet.

Valitettavasti jakso ei ollut yhtään mieleinen. Matt Smith olisi ansainnut paremman päätösjakson. Olin varautunut itkemään silmät päästäni, mutta niin ei käynyt.





Olen ollut hyvin tyytyväinen Seche viten pakakuivattajaan, mutta nyt se kyllä kutisti niin pahasti kynsien kärjistä lakat, että meinasin saada hepulin. Sen lähemmäksi itkua en tosiaan päässyt, vaikka jouduinkin hyvästelemään Doctorin.

Leimailut:
-tähdet Konad laatasta m14
- cybermen MJ XII

Käyttämäni lakat:
- Orly Bonder
- OPI DS Magic
- a england Excalibur
- Konad valkoinen
- Konad musta
- Seche vite




Hyvästi Matt Smith. I will always remember when the doctor was you!


maanantai 6. tammikuuta 2014

Alkuvuoden 2014 lakkauutisia

Aika katsoa tulevan vuoden kokoelmia. Postaus sisältää seuraavat merkit:  OPI, China Glaze, Zoya, Orly, Essie. Listaus ei ole täydellinen, mutta sinne on kerättyy niin paljon tietoa kuin olen löytänyt

OPI:

Tammikuu 2014: Gwen Stefani-kokoelma.


Lähde: Talking With Tami
Mukana Push and Shove -lakka, jonka mukana tulee sille varsta vasten tarkoitettu aluslakka. Push And Shove luo "peilinomaisen" vaikutewlman, mutta on tarkoitettu "yhden illan lakaksi", ja alkaa ilmesesti nopeasti kulumaan. Labmuffin Pusha And Shove swatch *kliks*

Kevät: Spotlight on Glitter


The Beauty News


Nailed Blog



Kevät/Kesä: Brazil


Lähde: John and Ginger
Kokoelmaan kuuluu myös neljä hiekkalakkaa "Beach Sandies"
Everything 2k





China Glaze

Kevät: Sea Goddess





Kuusi tekstuurilakkaa
lakkojen nimet: (ei järjestyksessä)

Shall We Dance

Seahorsin
Tail Me Something
Sand Dolla Make
Teal The Tide Turns
Wish Upon A Star Fish






Chic Profile

Mutta swatchit...:
Esmeltaradas
Edit\\ Talk And Baken Mimosa linkkasi paremmat swatchit: Swatchface *klikskliks* no nyt jo alkaa näyttää joltain!

Kevät: City Flourish

Chic Profile
 Vasemmalta oikealla:
Don't Honk Your Thorn, Strike a Rose, What a Pansy, Thistle Do Nicely, Grass is Lime Greener ja Metro Pollen-tin




Chic profile
Vasemmalta oikealle:
Petal to the Metal, Peonises & Park Ave, Spring In My Step, In a Lily Bit, Lotus Begin, At Vase Value

Kesä:  Off Shore

Everything 2k

Everything 2k

Essie


Kevät: Resort Fling

I'm a beautygeek

Swatchit I'm a Beauty geek *klikskliks*

Zoya

Talvi/Kevät: Naturel


zoya.com
Brigitte, Odette, Nomani, Chantal, Taylor, Rue


Kevät: Awaken 


All Lacquered Up


ORLY


Kevät: Blush Spring

Beckiegkengle

Kevät: Falaxy FX

Beckiegkengle


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...