Cruella de Vil,
Cruella de Vil,
on kaikista kauhein ja pelottavin.
Cruella on yksi lempipahiksistani. Pidän siitä, että pahikset ovat turhamaisia ja pinnallisia. Mimosa valitsi kynsilakkojen kaveriksi Gothel -muistikirjan. Minä päädyin muistikirjavalinnassa Cruellaan. Ihana diiva turkkinsa kanssa. Täydellinen kauneusesikuva, lukuunottamatta tuota tupakkaa tietenkin.
En halunnut koristeluilla peittää tätä kaunista klassisen punaista lakkaa, vaan keksin koristella nimettömän dalmatialaistäplillä. Voin kuvitella, että Cruella voisi pitää näistä kynsistä. Ne ovat melko hienostuneet pienellä jekulla.
Tämän Disney lakan laatu on erinomainen. Kynsillä on vain yksi reilu kerros punaista lakkaa. Levittyi nätisti ja kuivui nopeasti. Luksusta!
Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- OPI Alpine Snow
- OPI Lady In Black
- Cruella de Vil
- Seche vite
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
maanantai 25. helmikuuta 2013
Keväiset confetit, Euro Centrale ja ostokset
Heippa pitkästä aikaa!
Olen löytänyt tämän kevään suurimman lakkahitin, nimittäin L'orealin Confettis -lakan. Löysin sen ihan vanhingossa Stockmannilta ohi kulkiessani. En olisi ikinä uskonut, että L'oreal tekee näin upeita lakkoja. Nyt kaikki ostamaan oma, kun näitä vielä on saatavilla. Tai älkää sittenkään, että mulle riittää vielä pari pulloa lisää.
Kevät -ja syksykokoelmat ovat aina parhaita. Nyt olen hullaantunut pastelleihin ja kirkkaisiin väreihin. Erityisesti OPIn ihanat cremelakat viehättävät. Ostin 8/12 OPIn tämän kevään, Euro Centrale -kokoelman lakoista. Jos äiti luet tämän, saat kyllä lainata näitä lakkoja. Näistä varmasti löytyy mieleinen sävy jokaiselle!
Kynsillä on ensin kaksi kerrosta OPIn You're Such a BudaPestiä. Se on pastellisen lila lakka, jossa on lähes näkymätön shimmerin kimallus mukana. Nimettömissä on China Glazen kevät kokoelmasta pastellivihreä Keep Calm, Paint On. Se on huomattavasti enemmän shimmerinen lakka. Yhdistelmä China Glazen Re-Fresh Mintistä ja OPIn I Don't Vant To Be a Lone Starista. Superkauniit lakat. Päälle lakkasin yhden reilun kerroksen L'orealin Confettis -ihanuudella. Jos olette himoinneet Papun upeaa Piano -lakkaa, tämä on hyvä ja halpa korvike sille. Lakassa on kirkaassa pohjassa hyvin hentoa holoshimmeriä. Se ei juuri erotu kynnellä. Mustia ja valkoisia glittereitä löytyy kahta kokoa. Oikeuksiinsa lakka tulee varmasti parhaiten näin pastellien kanssa. Haluaisin kokeilla myös harmaan päällä, jos siitä saisi sellaisen kivisen -efektin.
Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- OPI you're Such a BudaPest
- China Glaze Keep Calm, Paint On
- L'oreal Confettis
Lisälahjana lukijoille vielä toinen manikyyri Euro Centrale -lakoilla. Nämä tein ystävänpäiväksi. "Warsaw" -lakkaa, upeaa hitusen vihreään taittavaa tummansinistä cremelakkaa on muissa sormissa kuin nimettömässä. Nimettömässä on royal purple creme "Vant To Bite My Neck?". Täydellistä OPI -laatua. Niin kauniita, että voisin vaikka itkeä. Kärjissä on Vintage Minnie Mouse -kokoelman sydänglitter -lakkaa.
Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- OPI I Saw...U Saw...We Saw...Warsaw
- OPI Vant To Bite My Neck?
- OPI Nothin' Mousie 'Bout It
- Seche vite
Lopuksi vielä pullokuvat viimeisimmistä ostoksistani

Can't Find My Czechbook, You're Such a BudaPest, My Vampire Is Buff ja Keep Clam, Paint On |
Make Me Blush ja Suzi's Hungary AGAIN! |
Confettis ja Polka.com |
OPI...Eurso Euro, I Saw... U Saw...We Saw...Warsaw ja Vant To Bite My Neck? |
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Sometimes You Moust
Oli pakko vaihteeksi käyttää pirteätä väriä tummien jälkeen. Ja ai että mikä piristysruisku OPIn If You Moust You Moust onkaan!
En normaalisti käytä näin pirteitä ja tyttömäisiä värejä. Yllätyinkin aina vähän kun näen nämä karkinväriset kynnet, mutta ennen kaikkea piristyn ja tulen paremmalle tuulelle. Sen takia pidänkin kynsienlakkailusta. Niinkin pienestä asiasta kuin värikkäästä kynsilakasta kynsillään voi saada hyvän mielen.
IYMYM oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä, ja petyin vähän peittävyyteen. Lakka levittyi hyvin, mutta lopputulos ei kolmen kerroksen jälkeen ollut niin peittävä kuin olisin toivonut. Pieni pettymys, koska Tuittu oli niin suitsuttanut samaisen kokoelman toista lakkaa, mutta eiväthän kaikki lakat voi olla täydellisiä.
Koristeiksi laitoin vielä muutaman Seppälän kynsitarran. Tosin näin jälkikäteen olisi voinut jättää ne laittamattakin. Kuitenkin kiva ja pirteä lopputulos :)

perjantai 15. helmikuuta 2013
Yllärilakkoja
Ihana äitini kävi Tallinnassa ja toi sieltä ihania tuliaisia! Olin jo unohtanut miten hyvät tuliaiset äiti aina tuo, koska viimevuosina ollaan lähinnä yhdessä matkailtu. Ison suklaaläjän lisäksi matkalta kotiutui ihania lakkoja! Siis aivan ihanaa:
OPIn Mariah Carey -kokoelman minilakkaetti, jossa on liquid sand lakkoja: Get Your Number, Can't Let Go, The Impossible, Stay The Night
Olin ajatellut skippaavani MC-kokoelman (Pieni lakka-ahdistus päällä), mutta nyt onkin tosi hyvä mahdollisuus päästä kokeilemaan Liquid Sand lakkoja.
Samaisesta kokoelmasta Pink Yet Lavender, joka on kyllä ilmetty Teenage Dreamin serkku
Orlyn paketti, jossa on Devil May Care, Miss Conduct ja Unlawful. (Nämä ennemminkin äidin omaan käyttöön, mutta kyllä minäkin saan niitä käyttää)
Ja minä kun vaatimattomasti mumisin pitäväni Opin lakoista, joita saa hyvään hintaan Tallinnasta. Ja täytyy sanoa etteivät nämä lakat edes paljon loppujen lopuksi maksaneet. Kiitos äiti <3
Nyt pienessä lakkahumalassa täytyy tosin pohtia mitä ostan OPIn Euro Centrale -kokoelmasta? Minipaketissa on oikeastaan kaikki lakat mitä kokoelmasta haluaisin, mutta saattaisin oikeastaan haluta ne täysikokoisina... Ja sitten ongelmana on myös mistä tilaa, kun Royal Mail päätti alkaa rasittavaksi ja estää lakkojen lähetuksen Briteistä, ja muut tilauspaikat ovat nostaneet tosi paljon postituskulujaan. Ehkä on aika alkaa pohtia Ebayn valikoimaa ja uskaltautua yrittämään monen lakan tilausta kerrallaan....
JA sitten on vielä kynsibudjettini tälle vuodelle: 200€ Päätän kokeilla mihin summa riittää (pääsenkö edes heinäkuuhun asti?) ja rajoittaa samalla ostamista. Jo senkin takia että minulla on kaikkea ihanaa, jota en ikinä edes ehdi käyttää. Tähän mennessä en vielä ole ostanut mitään kynsiaiheista, mutta kun Seppälään saapuvat Golden Rosen glitterlakat niin silloin viimeistään alkaa tämän vuoden ostokset.
Mutta silläaikaa: Sain ihania lakkoja!!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Vampire and Reflection
Heipparallaa.
Tiistaina oli hyvä päivä, oli nimittäin hyvä postipäivä. Nailsuppliesilta tuli tilaamani OPIn Euro Centrale -lakkoja. Toinen tilaus lähti eilen, sillä viikko sitten oli osa lakoista loppunut varastolta. Kurjaa kylläkin se, että nailsupplies on nostanut postikuluja. Kannattaa ehkä jatkossa tutkia paremmin Ebayn tarjontaa.
Kynsillä nyt heti ihana uutuus, My Vampire is Buff. Olen varmaan kertonut sata kertaa, että rakastan OPIn lakkojen nimiä. Pelkästään nimi ja kokoelman hauska teema voi vaikuttaa ostopäätökseen. Minä ja Mimosa olemme myös sen verran hulluja, että joskus OPIn mahtava kuvaus lakasta saa jo meidän rakastumaan. MVIB -lakan kuvaus menee näin:
Creamy, pale and nude…just how I like my vampires.
Voi ei, miten söpöä! Olen fantasiakirjojen ystävä. Vampyyrit ovat mun mielestä hyvin kiehtovia ( siis ihan kaikki vampyyrit, nyt ei ole kyse Twilightista). Ihana ihana nimi ja kuvaus siis lakalla.
Mulla oli vakavia ongelmia ystävänpäivä - manikyyrin kanssa. Multa yhä puuttuu se oikea vaaleanpunainen. Ne ovat joko liian äklön vaaleanpunaisia, liian violettiin taittavia, liian korallisia, liian tummia tai jotenkin muuten vääränlaisia. Keksin sitten kokeilla tämmöistä yhdistelmää. Ihan jees, mutta teen toiset vielä.
Kynsillä ensin kaksi kerrosta My Vampire is Buffia. Täydellistä OPI laatua, ei moitteita Väriä en oikeen osaa kuvailla. Se ei ole valkoinen, mutta ei se ihan vaaleanruskea tai beige ole. "Eggshell" sanaa käytetään paljon englanninkielisissä blogeissa. Hienostunut ja raikas. Paljon tyylikkäämpi kuin ihan plain white.
Leimailulakkana käytin OPIn DS Reflectionia. Sitä on myös kaksi kerrosta nimettömässä. Tämän lakan ostin, koska Papu, oli käyttänyt sitä upeaan manikyyriinsä. Ei ole ensimmäinen eikä varmastikaan viimeinen kerta, kun olen löytänyt tästä kyseisestä lempiblogistani uuden rakkauslakan. Leimauslaattana käytin Bundle monsterin laattaa BM-317.
Käyttämäni lakat:
- Orly Nail armor
- OPI My Vampire is Buff
- OPI DS Reflection

maanantai 11. helmikuuta 2013
Disney pahikset: Gothel
Heippa pitkästä aikaa!
Tervetuloa Tuitun ensimmäiseen Disney pahikset -postaukseen. Näiden kynsien ideana on käyttää syksyllä ostamiamme Disney -lakkoja ja koristella ne nimensä mukaisesti. Mimosa onkin jo ehtinyt tehdä omat Gothel -kyntensä.
Mimosan Gothel -kynsiin liittyen haluan vähän avautua kynsilakkaharrastajien julmasta maailmasta. Tein nämä kynnet siis täysin tietämättömänä Mimosan suunnitelmista. Nauroin ääneen, kun näin Mimosan manikyyrin. Sama lakka, sama leimailukuvio ja sama leimauslakka. Ainoana erona oli, että Mimosa leimaa eripäin kuin minä. Tavallaan tämä ei ole ollenkaan yllättävää, sillä meillä on hyvin paljon samoja lakkoja ja leimauslaattoja. Silti tämä muistutti mieleeni sen, että kynsiblogaajat ovat turhan mustasukkaisia omista "keksinnöistään". Loppujen lopuksi, kun miettii, värit ja kuviot ovat kuitenkin rajallisia. Vaikka ei olisi koskaan nähnytkään esimerkiksi kissoja leimattuna sinisen lakan päälle, se ei ole kovinkaan uniikki idea. Tämä aiheuttaa painetta keksiä omaperäisiä ideoita, joita kukaan ei olisi tehnyt vielä. Mikä on aika lailla mahdotonta. Joskus taas sitä luulee keksineensä itse hyvän jutun, ja se onkin jo käytetty.
Itse ainakin myönnän etsiväni ideoita toisten blogeista. Jos olen tietoisesti matkinut, linkitän kyllä "alkuperäiseen". Haastan kaikki muut bloggaajat tekemään samoin. Löysätään myös nutturaa, eikä tuomita muita ideoiden varastamisesta turhaan. On ihan eri asia, jos joku on varastanut toisen kuvan ja väittää sitä omakseen. Muistakaa mitä Coco Chanel sanoi kopioimisesta. Se on suurin ihailun muoto.
Gothel on tumma verenpunainen jellylakka. Se on melko paksua koostumukseltaan ja mielestäni haastava levittää. Nyt ymmärrän taas, miksi suosin OPIn lakkoja. Pidin kyllä kovasti näistä kynsistä. Niistä tulee mieleen itämainen sermi tai kenties verhot. Mutta hyvällä tavalla.
Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- Gothel
- China Glaze Passion
- Seche vite
Kuvio on leimattu Bundle monsterin laatalla BM-314.

Tunnisteet:
BM-314,
Bundle Monster,
China Glaze,
Disney,
kulta,
Leimailu,
punainen,
Tuittu
maanantai 4. helmikuuta 2013
Don't touch my French manicure (or cuticles for that matter)!
Tuntuu vähän "tuhlaukselta" ettei talvella lakkaa kynsiä kauniilla tummilla sävyillä, kun hetki olisi otollinen. Sensijaan kaihoisasti silmäni kiinnittyvät keväisiin väreihin, joten nyt oli pakko antaa periksi ja tehdä jotain kevyempää:
Pohjalla kaksi kerrosta OPIn Dont' touch my Tutu! ja kärkiin töpötelty OPIn Spark de Triomphe. Pidän tämäntyyppisistä geeli/akryylikynsiä muistuttavista koristeluista, ja kyllä näitäkin nyt muutaman päivän katsoo.
Postaustahti on nyt omalta osaltani hitaampaa, koska vaikka talvesta pidänkin, niin kynsinauhoillani on rasvauksesta huolimatta erilaisia tunteita tätä vuodenaikaa kohtaan... Asiaa ei auta, että stressaantuneena/ hermostuneena alan helposti repimään kynsinauhoja, joten on ollut vaikeuksia saada lakkauksia kuvattua niin, etteivät kuivat/repaleiset kynsinauhat näy.... (Tavallisella Paintilla kun on paha shoppailla siedettäviä kuvia :P)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)