maanantai 11. helmikuuta 2013

Disney pahikset: Gothel

Heippa pitkästä aikaa!

Tervetuloa Tuitun ensimmäiseen Disney pahikset -postaukseen. Näiden kynsien ideana on käyttää syksyllä ostamiamme Disney -lakkoja ja koristella ne nimensä mukaisesti. Mimosa onkin jo ehtinyt tehdä omat Gothel -kyntensä.

Mimosan Gothel -kynsiin liittyen haluan vähän avautua kynsilakkaharrastajien julmasta maailmasta. Tein nämä kynnet siis täysin tietämättömänä Mimosan suunnitelmista. Nauroin ääneen, kun näin Mimosan manikyyrin. Sama lakka, sama leimailukuvio ja sama leimauslakka. Ainoana erona oli, että Mimosa leimaa eripäin kuin minä. Tavallaan tämä ei ole ollenkaan yllättävää, sillä meillä on hyvin paljon samoja lakkoja ja leimauslaattoja. Silti tämä muistutti mieleeni sen, että kynsiblogaajat ovat turhan mustasukkaisia omista "keksinnöistään". Loppujen lopuksi, kun miettii, värit ja kuviot ovat kuitenkin rajallisia. Vaikka ei olisi koskaan nähnytkään esimerkiksi kissoja leimattuna sinisen lakan päälle, se ei ole kovinkaan uniikki idea. Tämä aiheuttaa painetta keksiä omaperäisiä ideoita, joita kukaan ei olisi tehnyt vielä. Mikä on aika lailla mahdotonta. Joskus taas sitä luulee keksineensä itse hyvän jutun, ja se onkin jo käytetty.

Itse ainakin myönnän etsiväni ideoita toisten blogeista. Jos olen tietoisesti matkinut, linkitän kyllä "alkuperäiseen". Haastan kaikki muut bloggaajat tekemään samoin. Löysätään myös nutturaa, eikä tuomita muita ideoiden varastamisesta turhaan. On ihan eri asia, jos joku on varastanut toisen kuvan ja väittää sitä omakseen. Muistakaa mitä Coco Chanel sanoi kopioimisesta. Se on suurin ihailun muoto.



Gothel  on tumma verenpunainen jellylakka. Se on melko paksua koostumukseltaan ja mielestäni haastava levittää. Nyt ymmärrän taas, miksi suosin OPIn lakkoja. Pidin kyllä kovasti näistä kynsistä. Niistä tulee mieleen itämainen sermi tai kenties verhot. Mutta hyvällä tavalla. 







Käyttämäni lakat:
- Orly Nail Armor
- Gothel
- China Glaze Passion
- Seche vite

 Kuvio on leimattu Bundle monsterin laatalla BM-314.

4 kommenttia:

  1. Tosi hienot! Noi kukkaleimaukset sopii ihan älyttömän hyvin tuohon teemaan, minkä tosiaan molemmat olitte hoksanneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pidin sitä aika nerokkaana ideana. Ainakin siihen asti, kun näin Mimosan kynnet. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...